Rousseaun ajatuskoe – taustat ja seuraukset. Vol 6. Mielikuvituksen vapauttaminen – Mitä uusi arkeologia meille opettaa?

 

Länsimaisessa yhteiskuntafilosofiassa ja historiankirjoituksessa elää edelleen vahvana Jean-Jacques Rousseaun vuonna 1754 esittämä myytti ihmiskunnan kehityksestä. Rousseaun mukaan ihmiset elivät aluksi vapaassa ja tasa-arvoisessa luonnontilassa, mutta asettuminen aloilleen, maanviljely ja kaupungistuminen synnyttivät vääjäämättä yksityisomistuksen, hierarkiat ja kuninkaiden pakkovallan. Rousseaun dogmi väittää, että monimutkainen yhteiskunta ja suuret yhteistyöhankkeet vaativat aina keskitetyn johdon ja alistussuhteet.

 

Tämä Rousseaun ajatuskoe oli kuitenkin tietoinen tosiasioiden sivuuttaminen, kuten sarjan aiemmissa osissa on osoitettu. Tässä kuudennessa osassa tuomme pöytään modernin arkeologian järeimmät ja massiivisimmat todisteet, jotka saattavat Rousseaun ajatuskokeen kestämättömälle pohjalle. David Graeberin ja David Wengrow’n esiin nostamat tutkimukset osoittavat, että ihmiskunnan historia ei ole ollut suoraviivainen polku vapaudesta orjuuteen. Ihminen on osannut järjestää elämänsä toisinkin.

 

Anatolian monumentaalisuus ilman valtiota: Göbekli Tepe

Kaikkein järein ja varhaisin empiirinen isku Rousseaun historiankuvaa vastaan nousee Kaakkois-Turkin maaperästä. Lähes 12 000 vuotta vanha Göbekli Tepe on maailman vanhin tunnettu monumentaalinen rakenne. Se on noin 7 000 vuotta vanhempi kuin Egyptin pyramidit tai Stonehengen kivikehät.

 

Alueelta on kaivettu esiin valtavia, kymmeniä tonneja painavia T-kirjaimen muotoisia kivipilareita, jotka on pystytetty massiivisiksi kehiksi ja koristeltu monimutkaisilla eläinhahmoilla. Rousseaulaisen logiikan mukaan näin valtavan, satojen ihmisten organisoitua työtä ja insinööritaitoa vaativan hankkeen pystyttäminen olisi vaativat keskitetyn valtion, kuninkaan ruoskan ja orjatyövoiman.

 

Arkeologinen data kuitenkin osoittaa, että Göbekli Tepen rakentajat olivat metsästäjä-keräilijöitä. He eivät tunteneet maanviljelyä, heillä ei ollut pysyvää asutusta, eikä minkäänlaista hierarkkista valtiokoneistoa tai hallitsijaluokkaa. Ihminen kykeni organisoitumaan massiivisiin monumentaalisiin hankkeisiin täysin vapaaehtoisesti, yhteisen kulttuurin ja rituaalin pohjalta. Sosiaalinen monimutkaisuus ja yhteistyö eivät vaatineetkaan alistumista ja vapauden menettämistä.

 

Tasa-arvoinen kaupunki ilman hallitsijoita: Çatalhöyük

Noin 9 000 vuotta sitten Keski-Anatoliassa kukoistanut Çatalhöyük antaa puolestaan tyrmäysiskun sille Rousseaun väitteelle, että aloilleen asettuminen ja kaupungistuminen synnyttävät vääjäämättä luokkayhteiskunnan.

 

Çatalhöyük oli aikansa mittapuulla valtava, tuhansien ihmisten tiivis urbaani asutuskeskus, joka kukoisti yli tuhannen vuoden ajan. Alueelta on kaivettu esiin satoja koteja, mutta sieltä puuttuvat kokonaan palatsit, kuninkaiden haudat, temppelit tai hallintorakennukset. Kaikki talot oli rakennettu suurin piirtein samanlaisiksi.

 

Hautalöydöt ja luiden isotooppitutkimukset paljastavat, että miehet ja naiset söivät samaa ruokaa ja elivät täysin tasa-arvoisessa yhteisössä ilman keskitettyä hierarkiaa, luokkajakoa tai keskusjohtoa. Se oli monimutkainen ja vakaa kaupunki, joka osoitti, että suuri ihmisjoukko voi asettua aloilleen ja elää sovussa ilman vallanpitäjiä ja lakeja.

 

Ukrainan ympyräkaupungit: Trypilljan megasitit

Kun siirrymme ajassa eteenpäin noin 6 000 vuotta taaksepäin nykyisen Ukrainan ja Moldovan metsäaroille, kohtaamme Trypilljan kulttuurin jättimäiset asutuskeskukset, kuten Taliankin ja Nebelivkan. Modernissa arkeologisessa tutkimuskirjallisuudessa näistä kohteista käytetään nimenomaan englanninkielisestä termistä johdettua ilmaisua megasiti.

 

Tähän käsitteeseen on päädytty kahdesta syystä. Ensinnäkin se kuvaa kohteiden poikkeuksellista kovaa kantoa ja massiivisuutta satojen hehtaarien alueella, mikä oli tuohon maailmanaikaan täysin ainutlaatuista. Toiseksi tiedemaailma tarvitsi uuden termin, koska nämä keskukset eivät sopineet perinteisen historiankirjoituksen määritelmään ”kaupungista”. Oppikirjoissa kaupungilla on aina tarkoitettu Mesopotamian tyylistä keskusta, jossa on kuninkaan palatsi, temppeleitä, byrokratiaa ja sotilaallinen johto. Koska Ukrainan löydöistä puuttui kokonaan tämä pakkovalta, niitä alettiin kutsua megasiteiksi – eli kaupungeiksi ilman valtiota.

 

Rousseaun teorian mukaan kymmenen tuhannen ihmisen pysyvä asuttaminen yhteen paikkaan synnyttää mekaanisesti hierarkioita. Trypilljan empiirinen todistusaineisto kuitenkin tuhoaa tämän oletuksen. Megasitit oli rakennettu äärimmäisen tarkasti harkitun, standardoidun ja modulaarisen suunnitelman mukaan: tuhannet talot oli asetettu valtaviin, samankeskisiin ympyröihin.

 

Tämän arkkitehtuurin merkittävin piirre oli sen keskusta. Kaupunkien sydämeen jätettiin tarkoituksella massiivinen, avoin pyöreä tila – suuri keskusaukio. Alueelta ei ole löydetty merkkiäkään yksittäisten hallitsijoiden palatseista, linnoituksista tai sotilaallisista keskusjohdoista. Sen sijaan ympyrärakenteen kehälle ja keskusaukiolle oli sijoitettu säännöllisin väliajoin suuria yhteisötaloja. Kaupunkien rakenne osoittaa, että päätöksenteko ja hallinto perustuivat paikallisiin neuvostoihin ja laajojen kansankokouksien vapaaehtoiseen vuorovaikutukseen. Nämä ihmiset pyörittivät monimutkaista maataloutta ja urbaania logistiikkaa satoja vuosia puhtaasti horisontaalisen yhteistyön voimalla.

 

Teotihuacán: Radikaali sosiaalinen asuntovallankumous

Meksikon laaksossa kukoistanut Teotihuacán tarjoaa puolestaan kaikkein laajimman ja poliittisesti tietoisimman esimerkin siitä, miten valtion autoritaariset rakenteet voidaan aktiivisesti purkaa. Noin vuonna 200 jkr. tässä massiivisessa, yli sadantuhannen asukkaan metropolissa tapahtui radikaali sosiaalinen kokeilu.

 

Kaupunki oli aloittanut historiansa tyypillisenä mesoamerikkalaisena hierarkiana: sinne oli rakennettu valtavia monumentteja, kuten Sulkakäärmeen pyramidi, ja varhaiset löydöt viittaavat sotilaalliseen eliittiin ja ihmisuhreihin. Mutta noin kolmannen vuosisadan alussa Teotihuacánissa tehtiin täydellinen suunnanmuutos, jota arkeologiassa kutsutaan urbaaniksi regeneraatioprojektiksi. Kaupunki luopui pyramidien ja hallitsijamonumenttien pystyttämisestä. Sen sijaan kaikki julkiset resurssit suunnattiin massiiviseen ja korkeatasoiseen sosiaaliseen asuntotuotantoon.

 

Kaupunkiin rakennettiin noin 2 000 muurattua, kalkkilaastilla ja andesiittikivellä viimeisteltyä asuntokompleksia. Nämä asunnot eivät olleet mitään köyhälistön slämmejä, vaan jokaisessa kompleksissa oli useita asuntoja, hienostunut lattiaviemäröinti, muuratut seinät ja omat avoimet sisäpihat. Lähes koko kaupungin monietninen väestö siirrettiin asumaan näihin laadukkaisiin ja suurin piirtein samanarvoisiin kortteleihin.

 

Teotihuacánin taide heijastaa tätä poliittista vallankumousta. Toisin kuin Mayojen tai myöhempien Atsteekkien taiteessa, Teotihuacánin seinämaalauksissa ja reliefeissä ei esiinny yksilöllisiä, nimeltä mainittuja kuninkaita, dynastioita tai hallitsijoiden palvontaa. Kuvasto on kollektiivista: seinämaalaukset kuvaavat usein samanarvoisia ja samankokoisia ihmisiä kävelemässä yhdessä, pitämässä toisiaan kädestä tai osallistumassa yhteisiin rituaalisia toimituksiin. Kaupunkiota johdettiin kaupunginosien omien neuvostojen ja laajempien edustuksellisten elinten kautta. Teotihuacán osoitti useiden vuosisatojen ajan, että sivilisaation huippua edustava suurkaupunki voi tietoisesti valita tasavaltalaisen ja tasa-arvoisen elintason ilman kuninkaallista pakkovaltaa.

 

Mielikuvituksen vapauttaminen

Mitä tämä uusi, massiivinen arkeologinen data meille opettaa? Se opettaa ennen kaikkea sen, että yhteiskunnalliset rakenteet ja hierarkiat eivät ole biologisen kehityksen tai sivilisaation väistämättömiä päätepisteitä. Rousseau oli  väärässä väittäessään, että kaupungistuminen ja aloilleen asettuminen vaativat aina vapauden uhraamista ja alistumista.

 

Kirjoituksen soundtrack: Bob Marley & The Wailers – Redemption Song

Tämän tekstin taustamusiikiksi sopii Bob Marleyn kaikkein pelkistetyin ja ajattomin vapauden julistus. Se on riisuttu, akustinen ja syvällisen rento kappale, jonka ydin tiivistyy Marleyn kuuluisaan kehotukseen vapauttaa oma mieli henkisistä kahleista (”Emancipate yourselves from mental slavery, none but ourselves can free our minds”).

 

Kun Marley laulaa itsenäisestä ajattelusta ja valmiiden historian myyttien hylkäämisestä, hän puhuu samasta asiasta kuin uusi tutkimus. Meidän on uskallettava vapauttaa yhteiskunnallinen mielikuvituksemme niistä vanhoista uskomuksista, jotka väittävät ihmisten yhdessä asumisen vaativan aina kuritusta, pakkoa ja hallitsijoita. Tämä laulu antaa levollisen taustan sille oivallukselle, että asiat ovat voineet olla – ja voivat edelleen olla – toisinkin. Siispä Redemption Song.

 

Kondiaronkin uskontokritiikki ja sen perintö. Rousseaun ajatuskoe – taustat ja seuraukset. Vol 5.

Tässä vaiheessa meidän on syytä pysähtyä edellisen neljännen osan jälkeen ja miettiä, mitä Rousseau jätti kertomatta – tai mitä hän ei halunnut eikä pystynyt kertomaan. Kun Rousseau suojeli omaa nahkaansa Pariisin sensuurilta ja muutti uuden maailman todellisuuden pelkäksi vaarattomaksi "ajatuskokeeksi", hän pimitti lukijoiltaan sen kaikkein polttavimman ytimen: wendat-päällikkö Kondiaronkin (1649–1701) raudanlujan, alkuperäisen logiikan.

 

Kun paroni Lahontan julkaisi nämä keskustelut vuonna 1703, Euroopan älyllinen eliitti kokikin shokin. Kyseessä ei ollut mikään eksoottinen "luonnonlapsen" ihmettely, vaan kylmä teologinen hyökkäys eurooppalaisen maailmankuvan ydintä vastaan. Tässä osassa pureudumme niihin Kondiaronkin pääargumentteihin, joista Rousseau vaikeni, ja arvioin, miten nämä uuden maailman radikaalit ajatukset ovat toteutuneet länsimaisessa yhteiskunnassa viimeisen kolmen vuosisadan aikana.

 

1. Pääargumentti: Kirjoitetun ilmoituksen looginen mahdottomuus

Kondiaronk iski suoraan kristinuskon perustaan: väitteeseen siitä, että Jumala olisi antanut ainoan ja ehdottoman totuuden kirjan muodossa yhdelle tietylle kansalle kaukana idässä.

Aate ja argumentti: Jos Jumala olisi kaikkitietävä, kaikkivoipa ja haluaisi kaikkien ihmisten pelastuvan, hän ei jättäisi totuuttaan pelkkien ranskalaisten esi-isien kirjoittamien paperilappujen varaan. Kondiaronk ihmetteli, miksi Jumala ei ilmoittanut tahtoaan suoraan kaikille kansoille, vaan vaati uuden maailman asukkaita uskomaan ulkopuolisten tuomaan kirjaan. Hän osoitti myös empiirisen ristiriidan: jos kirja on Jumalan selkeää sanaa, miksi eurooppalaiset kristityt kiistelevät sen sisällöstä jatkuvasti keskenään, jakautuvat eri kirkkokuntiin ja teurastavat toisianne eri tulkintojen vuoksi?

Arvio – Onko toteutunut lännessä? Kyllä, erittäin laajasti. Lahontanin kirjojen ilmestymisen jälkeen Euroopassa käynnistyi niin sanottu radikaali valistus ja myöhemmin 1800-luvulla historiallis-kriittinen raamatuntutkimus. Länsimainen yhteiskunta on pitkälti omaksunut Kondiaronkin logiikan: uskontoja kohdellaan nykyään historiallisina ja kulttuurisina tuotoksina, ei absoluuttisina ilmoituksina. Euroopan sekularisaatio (maallistuminen) ja valtion ja kirkon erottaminen ovat suoraa jatkumoa sille, että kirjoitetun dogmin pyhyys mureni.

 

2. Pääargumentti: Lunastusoppi ja perisynti moraalisena järjettömyytenä

Toinen isku kohdistui kristilliseen moraaliteologiaan, erityisesti ajatukseen siitä, että ihmiskunta on synnynnäisesti paha ja tarvitsee verisen uhrin pelastuakseen.

Aate ja argumentti: Kondiaronkin mielestä tarina siitä, että Jumala rankaisee koko ihmiskuntaa ikuisella helvetillä yhden omenan syömisen (syntiinlankeemuksen) vuoksi, oli loogisesti absurdi ja moraalittoman tyrannin merkki. Vielä käsittämättömämpää hänelle oli se, että tämän saman Jumalan täytyi tapattaa oma poikansa kidutuskuolemalla lepyttääkseen itsensä. Wendat-filosofiassa Jumala nähtiin rationaalisena ja hyvänä, ei olentona, joka luo ihmisen heikoksi ja rankaisee häntä sitten siitä, millaiseksi hänet loi.

Arvio – Onko toteutunut lännessä? Toteutunut lähes täydellisesti. Nykyinen länsimainen ihmiskäsitys ei perustu perisynnille tai ihmisen synnynnäiselle pahuudelle. Moderni psykologia, pedagogiikka ja ihmisoikeusajattelu lähtevät siitä, että ihminen syntyy vapaana ja kykenevänä hyvään, ja ympäristö sekä yhteiskuntarakenteet muovaavat häntä (ironista kyllä, juuri tämän ajatuksen Rousseau varasti Kondiaronkilta). Kristillinen helvetinpelko ja syyllisyyskeskeinen moraalijärjestelmä ovat murtuneet, ja länsimainen ihminen hakee moraalinsa mieluummin humanismista kuin pelkoon perustuvasta teologiasta.

 

3. Pääargumentti: Moraali ilman pakkovaltaa (Rakkaus vs. Pelko)

Kondiaronkin kenties syvällisin oivallus oli se, että eurooppalainen moraalijärjestelmä oli empiirinen epäonnistuminen, koska se toimi ainoastaan ulkopuolisen pakon avulla.

Aate ja argumentti: Kondiaronk sivalsi jesuiittoja huomauttamalla, että eurooppalaiset tekivät hyvää ja noudattivat lakeja vain siksi, että he pelkäsivät kuninkaan pyöveliä, vankiloita tai ikuista kadotusta. Jos nämä kontrollimekanismit otettaisiin pois, eurooppalainen yhteiskunta romahtaisi kaaokseen. Wendat-yhteiskunnassa ei ollut koodeja, poliiseja tai vankiloita, mutta ihmiset pitivät huolta toisistaan, koska he olivat vapaita ja järkeviä olentoja. Kondiaronkin mukaan todellinen moraali vaatii vapaaehtoisuutta; pelkoon perustuva "moraali" on pelkkää alistamista.

Arvio – Onko toteutunut lännessä? Tämä on Euroopan suurin, edelleen kesken oleva ja ristiriitaisin taistelu. Toisaalta länsimaat ovat omaksuneet Kondiaronkin ihanteen: uskomme yksilönvapauteen, demokratiaan ja siihen, että ihmiset voivat päättää asioistaan vapaaehtoisesti ilman itsevaltaista kuningasta tai kirkon pakkovaltaa. Toisaalta länsi ei koskaan kyennyt toteuttamaan Kondiaronkin anarkistista ja valtiotonta utopiaa. Sen sijaan Eurooppa korvasi kuninkaan ja kirkon pakkovallan modernilla byrokraattisella koneistolla: virastoilla, hienovaraisella juridisella kontrollilla ja kapitalistisella talousjärjestelmällä, joka luo uudenlaista riippuvuutta. Vapaus toteutui paperilla, mutta rakenteellinen pakko jäi.

 

Nykyhetken pohdinta: "Notkea moderni" uskonnollisuus ja teologinen vetäytyminen Suomessa

Tässä kohdassa meidän on kuitenkin kysyttävä: olemmeko todella liikkumassa kohti Kondiaronkin kuvaamaa täysin rationaalista yhteiskuntaa? Nykyään mediassa puhutaan usein siitä, että uskonnollisuus olisi tekemässä paluuta. Mutta onko kyseessä perinteisen opin elpyminen, vai jokin aivan muu ilmiö?

Tämän ilmiön ymmärtämiseksi meidän on otettava käyttöön sosiologi Zygmunt Baumanin käsite notkea moderni (liquid modernity). Elämme ajassa, jossa vanhat, kiinteät ja raskaat instituutiot sekä ehdottomat dogmit ovat sulaneet joustaviksi, virtaaviksi ja yksilökeskeisiksi muodoiksi. Uskonto ei ole välttämättä kadonnut, mutta se on muuttunut "notkeaksi": se ei enää vaadi ihmistä alistumaan valmiille teologiselle paketille, vaan ihminen poimii sieltä itselleen sopivia palasia.

Tämä notkeus näkyy kaikkein dramaattisimmin kirkon sisällä ja siinä, miten se ilmenee meillä täällä Suomessa.Uskovatko suomalaiset papit ja teologitkaan enää itsekään kohdan kaksi sisältöön – eli perisyntiin, kirjaimelliseen lunastusoppiin ja helvetin kadotukseen?

Kun tarkastellaan esimerkiksi Kirkon tutkimuskeskuksen kirkkobarometreja ja nykyistä suomalaista teologista keskustelua, huomataan, että perinteinen opillinen kiinteys on sulanut. Puhe lankeemuksesta, veriuhrilla lepytettävästä vihaisesta Jumalasta tai ikuisesta kadotuksesta loistaa poissaolollaan lähes kaikissa valtavirran saarnoissa. Suomalainen teologia on joutunut vetäytymään Kondiaronkin esittämän moraalisen haasteen edessä.

Perisynti on suomalaisessa nykyteologiassa muuttunut "rakenteelliseksi puutteellisuudeksi" tai "vieraantumiseksi", helvetti on määritelty pelkäksi vertauskuvalliseksi "eroksi rakkaudesta", ja Jeesuksen ristinkuolema nähdään empaattisena solidaarisuuden osoituksena kärsivää ihmistä kohtaan – ei juridisena lunnashintana, jolla Jumala lepytetään. Kirkko ja sen papisto ovat siis hiljaa ja joustavasti sopeutuneet siihen kritiikkiin, jonka wendat-päällikkö esitti jesuiitoille yli 300 vuotta sitten. Suomessa papisto opettaa nykyään pitkälti sellaista humanistista ja empaattista etiikkaa, jota Kondiaronk edusti – he vain tekevät sen kristillisen sanaston ja valtionkirkon rakenteiden suojissa.

 

Johtopäätös: Kuka voitti väittelyn?

Kun katsomme nykyistä Eurooppaa ja sen notkeaa, maallistunutta kirkkoa, huomaamme, että olemme älyllisesti paljon lähempänä 1700-luvun alun wendat-päällikkö Kondiaronkia kuin häntä käännyttämään tulleita ankaria ranskalaisia jesuiittoja.

Eurooppa ei "keksinyt" näitä ajatuksia kabineteissaan. Se joutui uuden maailman älyllisen hyökkäyksen kohteeksi, nielaisi nämä argumentit Lahontanin kautta, ja Rousseaun kaltaiset ajattelijat pukivat ne eurooppalaiseen asuun suojellakseen itseään. Länsimainen moderniteetti, sen yksilönvapaus ja jopa nykyinen suomalainen teologia ovat suorassa kiitollisuudenvelassa sille "notkealle" logiikalle, jota meidät on opetettu pitämään "alkukantaisena".

 

Kirjoituksen soundtrack: Moraali ilman instituutioita ja mielikuvituksen vapaus. John Lennonin Imagine.

John Lennon: Imagine (Teoksen alkuperäinen vuoden 1971 miksaus). Esittäjinä John Lennon (laulu, piano), Klaus Voormann (basso) ja Alan White (rummut). Tuottajina John Lennon, Yoko Ono ja Phil Spector.

 

Tämän kirjoituksen loppumusiikiksi on valittu pop-historian tunnetuin rauhan ja vapauden hymni, joka äänitettiin Lennonin kotistudiossa Tittenhurst Parkissa kesällä 1971. Kappaleen riisuttu, mutta hienostunut äänimaailma rakentuu Lennonin kaihoisan pianoriffin, Klaus Voormannin joustavan bassolinjan ja Phil Spectorin luoman hienovaraisen jousitaustan ympärille.

Kriitikot ovat luonnehtineet kappaletta vuosisadan merkittävämmäksi utopiaksi – Lennonin laulu nousee instituutioiden yläpuolelle kuin suora ja pelkistetty ihmisyyden ääni, joka riisuu moraalilta rangaistuksen ja kontrollin pelon. Teos sopii tekstisarjamme viidennen osan loppuhuipennukseksi täydellisesti, sillä se ilmaisee juuri sitä samaa rationaalista vapautta, josta päällikkö Kondiaronk puhui 300 vuotta sitten: se haastaa meidät kuvittelemaan maailman ilman taivaan tai helvetin pakkovaltaa. Tämä ajaton tulkinta palauttaa uskon yksilön vapaaehtoiseen moraaliin ja antaa äänen sille poliittiselle mielikuvitukselle, jonka rousseaulainen harha meiltä yritti riistää. Siispä John Lennon ja Imagine.

 

Tämän kirjoituksen artikkelikuva on tehty tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.

 

Tämän kirjoitussarjan aikaisemmat julkaisut:

Osa 4. Mitä Rousseau ei uskatanut sanoa ääneen?

Osa 3. Modernin yhteiskunnan vankilakoodi.

Osa 2. I ja II potenssi.

Osa I. Rousseaun petos ja kolumbiaanisen vaihdon kolmas potenssi.